Toode lisati ostukorvi
Et teid paremini teenindada, siis kasutame oma veebilehel küpsiseid(cookies) Lisateave.
Et teid paremini teenindada, siis kasutame oma veebilehel küpsiseid(cookies) Lisateave.
Rotta (Rattus norvegicuson) on jyrsijöistä älykkäimpiä, erittäin seurallinen, touhukas ja persoonallinen. Laumaeläiminä rotat useimmiten kiintyvät hoitajiinsa voimakkaasti ja ne oppivat melko helposti erilaisia hauskoja temppuja. Ei siis ole lainkaan ihme, että tämä nappisilmä on vallannut lukemattomien eläinrakkaiden ihmisten sydämet.
Kaikki kesyrotat polveutuvat isorotasta (Rattus norvegicus), jota vuodesta 1890 on jalostettu laboratoriokäyttöön lähinnä syövän tutkimuksessa. Jo pari sataa vuotta ennen laboratoriotutkimuksia on rottia tietoisesti lisäännytetty ihmisen käyttöön, sillä aikoinaan ne olivat koirille järjestettyjen metsästysnäytösten keskipisteenä.
Rotan keski-ikä on noin 2 vuotta. Alhaiseen noin kahden vuoden ikään on useimmiten syynä syöpä, johon rotat ovat laboratoriokäytössä altistettuja ja johon ne vieläkin sairastuvat harmiteltavan usein. Täysikasvuinen rottauros voi painaa jopa 800 g, mutta yleensä painoa kertyy noin 500 g, naaraille hieman vähemmän.
Luonnossa rotat elävät valtavissa yhteisöissä. Kesyrottakin viihtyy lajikumppanin kanssa, joten rottia tulee hankkia ainakin kaksi. Kaksi rottaa ei hoitovaatimuksia muuta, mutta omistajan poissa ollessa niistä on toisilleen seuraa. Viisainta on päätyä kahteen saman sukupuolen edustajaan, jotta jatkuvilta poikueilta vältyttäisiin.
Rotilla on laumassaan selkeä arvojärjestys ja kaikilla yhteisön jäsenillä on omat tehtävänsä. Villirottien laumassa on johtava uros, reviiriä puolustavia sotureita, ruokaa etsiviä tiedustelijoita, poikasia hoitavia naaraita sekä maistajia, jotka uuden ruokalähteen löydyttyä maistavat ravintoa. Muut lauman jäsenet seuraavat maistajien reaktioita vuorokauden ajan todetakseen, onko uusi ruoka vaarallista rottien terveydelle vai ei.
Myös kesyrottien keskuudessa hierarkia selvitetään yleensä jo nuorella iällä. Rottapoikasten leikkimielinen kisailu kertoo rotille, kuka niistä on vahvin. Mikäli kaksi aikuista, toisilleen tuntematonta rottaa kohtaavat, on erittäin todennäköistä, että ne selvittävät voimaeronsa toisiaan tönien, selättäen ja äänekkäästi vikisten. Mikäli rotat purevat ja selvästi vahingoittavat toisiaan on ne viisainta erottaa, sillä heikompi osapuoli ei suljetussa tilassa pääse vahvempaa karkuun, kuten se luonnossa tekisi.Rotat on siis hyvä luovutusiän koittaessa valita joko samastapoikueesta tai samaan aikaan luovutusiässä olevista eri poikueen rotista.
Rotat kommunikoivat keskenään jatkuvasti. Osa eleistä on niin hienovaraisia, ettei ihmisen ole niitä mahdollista huomata, mutta osan voi tunnistaa rotan kanssa touhutessa ja rottien toimia tarkkaillessa. Lonkalla tönäisy, takajalalla huitaisu, etujalan kohotusonrotan tapa sanoa "mene pois".
Posken painaminen maahan, etujalan kohotus, kaulan ja vatsan osittainen paljastaminen tarkoittaa, että rotta antautuu esim. vahvemman rotan painostuksen alla.
Selkä kyyryssä, vatsa maasta kohotettuna, pää hieman takakenossa, karvat pörhistettynä oleva rotta pelkää tai puolustautuu. Tilanteen jatkuessa se voi puraistakin.
Kommunikoidessaan rotat vikisevät ihmiskorvalle liian korkealla äänellä lähes jatkuvasti. Osa äänistä on riittävän matalia, jotta ihminenkin ne kuulee. Vikinä saattaa liittyä riitatilantee-seen, poikasten kutsumiseen, uuden asian tutkimiseen, moneen eri asiaan.
Hampaiden narskuttelu voi tarkoittaa kahta eri asiaa, joko tuttavallista keskustelua tai uhkaavaa isottelua. Rotan ollessa levollisena esim. hoitajansa olkapäällä, voi ihminen avata "keskustelun" narskuttelemalla omia hampaitaan ja rapsuttelemalla hellästi rottaa niskasta. Älä hämmästy, mikäli rotta tyytyväisenä sulkee silmänsä ja osallistuu keskusteluun narskuttelemalla omia hampaitaan.
Rotalle sopii malliltaan korkea häkki, sillä rotat kiipeilevät mielellään. Liian isoa häkkiä rotalle tuskin voi hankkia, se on erittäin aktiivinen eläin, joka pienessä tilassa pitkästyy ja masentuu.
Jonkinlainen minimikoko 2-4 rotan häkille on pohjamitoiltaan 100 x 60 cm, korkeutta saa häkissä olla ainakin 90 cm. Varmista häkin riittävä koko jo ostotilanteessa Faunattaren henkilökunnalta.
Häkki sijoitetaan vedottomaan paikkaan, mielellään pöydän korkeudelle tai hieman ylemmäksikin. Häkin paikka ei ole huoneiston levottomimmassa paikassa, toisaalta ei “siellä ihan viimeisessä nurkassakaan”, sillä rotat tarkkailevat mielellään perheenjäsenten toimia ja seurustelevat ihmisten kanssa. Rotta on aktiivinen myös öisin, joten häkin sijoittaminen aivan sängyn viereen saattaa häiritä kovin herkkäunista omistajaa. Häkkiä ei saa laittaa patterin viereen tai paikkaan,johon aurinko pääsee suoraan paistamaan.
Rottien tulisi päästä jaloittelemaan häkkinsä ulkopuolelle päivittäin. Tämä onnistuu ulkoiluttamalla rottia turvallisessa huoneessa. Huomioi rottia ulkoiluttaessasi ainakin seuraavat seikat:
- Myrkylliset huonekasvit on syytä siirtää huoneesta pois, sillä rotat saattavat maistella niitä.
- Sähkö-ja puhelinjohdoton syytä piilottaa, sillä ei ole tavatonta, että rotat niitä nakertelevat.
- Koirat, kissat ja muut lemmikit saattavat vahingoittaa rottia, mikäli ne jätetään yksin samaan huoneeseen, joten rottien on turvallisinta olla erillään muista lemmikeistä silloin kun muu perhe on poissa. Valvottunakin rotat voivat kokea muut lemmikit stressaaviksi.
- Pienet lapset saattavat pahaa tarkoittamatta olla kovakouraisia rotille. Lapsen tuleekin seurustella rottien kanssa vanhempien valvonnan alla.
Rottien tarvikkeita myyvät kaikki myymälämme ja verkkokauppa. Voit tutustua valikoimaamme tästä.
Rottien pohjamateriaaliksi valitaan pölisemätön vaihtoehto, kuten leppähake tai paperipelletti, sillä rotat ovat herkkiä hengitystieinfektioille.
Voit antaa rotille pesäntekomateriaaliksi esimerkiksi ekokuitua, olkea ja heinää.
Rotat ovat hyvin ketteriä eläimiä ja nauttivat kiipeilemisestä, joten niille on hyvä tarjota kiipeilymahdollisuuksia, kuten tikapuita, oksia, tasoja ym. Puhtaasta paikasta kerätyt lehtipuiden oksat sopivat mainiosti, rotat myös nakertelevat niitä mielellään. Jos oksat haluataan desinfioida, ne voi laittaa 50-100 asteiseen saunaan/uuniin tunnin-parin ajaksi.
Rotat kaipaavat myös piilo-paikkoja, joten asumuksen varusteina tulisi olla pesämökkejä ja piilopaikkoja, joihin rotat voivat vetäytyä lepäämään. Puiset pesämökit, pahviputket, korkki-ja puutunnelit ja muut turvalliset piilot ovat suositeltavia. Piiloista ainakin yhdentulee olla niin suuri, että kaikki rotat mahtuvat niihin yhtä aikaa ja niitä tulisi olla useampi kuin rottia, jotta rotat eivät ala nahistelemaan piilopaikoista. On tärkeää, että mökin ovet ja mahdolliset ikkunat ovat niin suuria, että rotat mahtuvat kulkemaan niistä vaivatta, eivätkä voi jäädä niihin jumiin.
Nakertelu on rotille mieluista ajanvietettä, joten terraariossa tulee olla tarpeeksiesimerkiksi pahvirullia, oksia, paksua olkea, puisia somisteita jne.. Rotat nakertelevat nopeasti rikki muoviset tavarat kuten muoviset pesämökit, joten niitä ei rotille kannata käyttää. Elimistöön joutuessaan voi muovipala aiheuttaa vakaviakin ongelmia.
Juoksupyörä ei ole rotille sopiva virike, sillä suuressakin juoksupyörässä rotat voivat loukata häntänsä. Lisäksi juoksupyörästä voi tulla kiistaa, jos kaikki rotatpyrkivät siihen samaan aikaan.
Häkissä tulee olla juomapullo sekä keraaminen tai lasinen ruokakuppi.
Harjaaminen pehmeällä harjalla on rotasta miellyttävää, se vastaa rottayhteisön toisilleen tekemää turkinhoitoa.
Liian pitkiksi kasvaneet kynnet leikataan tarvittaessa, sillä liian pitkinä ne tarttuvat helposti kiinni ja aiheuttavat kivuliaita vammoja. Lyhennys kannattaa tehdä jyrsijöille tarkoitetuilla kynsisaksilla. Useat Faunatar-myymälät tarjoavat palveluissaan myös jyrsijöiden kynsien leikkausta.
Rotan hännän voi rasvata noin kerran viikossa, jos häntä vaikuttaa kuivalle. Rasvaukseen käytetään tavallista hajustamatonta ja allergikoille tarkoitettua perusrasvaa.
Sisäloishäätöä ei yleensä tarvita. Mikäli on syytä epäillä sisäloistartuntaa, on paras ottaa yhteyttä eläinlääkäriin, joka neuvoo tarvittavat jatkotoimenpiteet.
Ulkoloisia rotissa silloin tällöin on. Vastuullinen kasvattaja suorittaa ulkoloishäädöt säännöllisesti, jotta myytävissä poikasissa ei loisia olisi. Mikäli ulkoloisia on, niistä pääsee eroon pienehköllä vaivalla eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti.
Kasvaimia (hyvän-ja pahanlaatuisia) voi vanhalle rotalle tulla.
Rottien ruokia ja herkkuja myyvät kaikki myymälämme ja verkkokauppa. Voit tutustua valikoimiimme tästä.
Rotta on sekasyöjä, jolle maistuu niin kasvikset kuin liha.
Perusravintona käytetään rotille kehitettyjä täysrehupellettejä.
Lisäksi tarjotaan vähärasvaisia siemenseoksia, kasviksia ja hedelmiä, vähärasvaista lihaa, kis-an-tai koiranruokaa, keitettyä kananmunaa, keitettyä pastaa, puuroa, velliä, soseita, lähes mitä vain.
Rotta on herkkusuu, joka valitsee tarjotusta ravinnosta maultaan parhaimman, useimmiten siis epäterveellisimmän osan. Siksi on tärkeää, että lisäruokia tarjotaan vain kohtuullisesti ja huolehditaan, että pääosin rotta syö terveellistä täysrehua, esimerkiksi Bunny-sarjan rotan ruokaa.
Rasvainen ruoka lihottaa rotan herkästi aiheuttaen terveydellisiä ongelmia, kuten maksan rasvoittumista, josta seuraa krooninen ripuli.
Rotan hampaat kasvavat jatkuvasti, joten ne tarvitsevat työtä pysyäkseen kunnossa. Hyviä nakerteluvaihtoehtoja ovat korput, näkkileipä ja lehtipuiden oksat.
Lisävitamiineja rotalle voi tarjota,mikäli sillä on poikaset, se on vanha, sairas tai muutoin apaattinen tai huonoturkkinen.
Lisätietoa rotan ruokinnasta voi kysyä Faunatar-ketjun myymälöistä.
Rotat kesyyntyvät yleensä todella helposti ja nauttivat omistajiensa kanssa seurustelusta. Rottaa tulee käsitellä rauhallisin ja hellävaraisin, mutta varmoin ottein. Eläin nostetaan kahdella kädellä siten, että painoa tuetaan toisella kädellä vatsan alta toisen käden turvatessa selkä-puolelta eläimen paikallaan pysymisen. Usein käsittelyyn tottumaton rotta on helpoin poimia asumuksesta esim. virikeputken sisällä. Etenkin vasta kotiutunutta rottaa on hyvä käsitellä lattian tasalla.
Rottaa lähestytään rauhallisesti, sillä se on saaliseläin ja nopeat liikkeet voivat säikäyttää sen. Lasten on parasta käsitellä rottia aina aikuisen valvonnassa.
Rotat voivat tulla sukukypsiksi jo 5 viikon iässä. Sopiva ensiastutusikä on naarailla aikaisintaan kolmen kuukauden iässä.
Lisääntyäkseen on rotan oltava terve ja hyväkuntoinen, sillä varsinkin naaraan osuus on uuvuttavaa.
Rottanaaraat ovat kiimassa noin viiden päivän välein. Rottaparin toisiinsa tutustuttaminen on paras tehdä kummallekin osapuolelle neutraalissa paikassa, tai ainakin pestä häkki huolellisesti ennen kuin rotat laitetaan samaan häkkiin.
Tarkkaile rottia, mikäli naaras ei ole paritteluvalmiina, voi se puraista lähentelevää kosijaansa. Uros on syytä siirtää omaan häkkiin ennen synnytystä, jotta naaras ei tule uudelleen kantavaksi pian synnytyksen jälkeen.
Rottaemo kantaa poikasia 21-24 vuorokautta, jonka jälkeen se synnyttää 8-11, mutta toisinaan jopa 20 poikasta etukäteen tekemään pesäänsä. Poikaset syntyvät kuuroina, sokeina ja karvattomina, mutta kasvavat huimaa vauhtia. Ne saavuttavat vieroitusiän 4-5 viikkoisina ja luovutus uusiin koteihin tapahtuu 5-6 viikon iässä.
Huomioithan että tämä lisääntymisohje on tiivistetty, joten tutustu huolellisesti lajin lisäännyttämiseen jo etukäteen.
Äkillisesti alkanut aggressiivinen käytös voi olla merkki siitä, että rotta on sairas ja sillä on kipuja.Mikäli eläin vaikuttaa sairaalta, on ruokahaluton, apaattinen tai käyttäytyy omituisesti, ota yhteyttä eläimen myyjään ja/tai jyrsijöihin perehtyneeseen eläinlääkäriin. Yllättävien tilanteiden varalle on hyvä selvittää jo etukäteen, mistä löydät jyrsijöiden hoitoon perehtyneen eläinlääkärin.
Henkilökuntamme kertoo mielellään lisätietoja kaikesta kesyrottiin liittyvästä.
Faunatar on üle 40-aastase lemmikloomavaldkonna kogemusega põhiliselt Soomes tegutsev kaupluste kett, mis teenindab rõõmuga kõiki lemmikloomasõpru. Faunatari mitmekülgsest valikust leiab nii erinevaid lemmikoomatarvikuid kui ka toite ja maiuseid koertele, kassidele, närilistele, küülikutele aga ka terraariumis ja akvaariumis elutsevatele roomajatele ja kaladele. Oled oodatud külastama nii meie veebikauplust ja ka kauplust ja sinna on alati oodatud muidugi ka sinu parim sõber.
Tellimustele üle 49 €
1 - 3 tööpäeva
Ja saa boonuseid
Juba üle 40 aasta