Jyrsijät ja kanit

Heinää heinänsyöjille

Heinää heinänsyöjille

Mitä eroa eri kuivaheinissä on?

Äkkiseltään luulisi, ettei ole eroa sillä, minkälaista kuivaheinää lemmikilleen tarjoaa, mutta heinissä on paljonkin eroja.
Yleisimmin kuivaheinällä tarkoitetaan timoteiheinä-pohjaista heinää, joka voi koostumukseltaan olla esimerkiksi paksukortista heinää kesän ensimmäisestä sadosta, tai lehtevämpää heinää syyssadosta.

Kuivaheinä voi olla pelkkää timoteiheinää, ruohoista niittyheinää tai vaikkapa timotein lisäksi villikasveja, yrttejä, kukkia tai lehtiä sisältävä maukas yhdistelmä, kuten YrttiTarhan erikoisheinät.
Maukas ja laadukas vaihtoehto on alppiheinä. Cunipic-sarjasta löydät Pyreneitten puhtailta vuoristoniityiltä tuotetut Naturaliss-alppiheinät, joihin on lisätty mm. voikukkaa ja muita maistuvia kasveja.

Olipa heinä minkälaista vain, on pääasia, että se on hyvälaatuista, pölytöntä, homeetonta ja maistuvaa.


Kuitu
Kuitu on tärkeää heinänsyöjille kuten marsuille, kaneille, chinchilloille ja deguille.
Ruoansulatuselimistö on kaikilla näillä lähes identtinen. Niillä on suuri ja ”laiska” suolisto, josta puuttuu lähes kokonaan lihaksisto ruokamassan kuljettamiseen suolistossa eteenpäin. Kuivaheinässä on runsaasti pitkiä kuituja, jotka auttavat tässä. Kuidut kuljettavat ruokamassaa suolistossa eteenpäin ja pitävät ruoansulatuksen käynnissä.

Kuidun liian alhainen määrä ruokavaliossa aiheuttaa ruokamassan liikkeen hidastumisen suolessa. Seurauksena voi olla ummetusta ja kaasun aiheuttamia vatsakipuja. Myös yhtenäisiksi klimpeiksi kerääntyneet, normaalia löysemmät papanat voivat kieliä kuidun puutteesta.

Pitkien kuitujen lisäksi kasvinsyöjät tarvitsevat lyhyitä kuituja, jotka ohjautuvat umpisuoleen. Umpisuolessa ravinteita varastoituu ulosteeseen. Kasvinsyöjät syövät näitä papanoita saadakseen tärkeät ravinteet uudelleen käyttöön - on siis täysin normaalia, että kani, marsu, chinchilla tai degu välillä syö omia papanoitaan.

Hampaat kunnossa
Jatkuvasti kasvavat hampaat tarvitsevat jatkuvasti työtä pysyäkseen kunnossa.
Kuivaheinän syöminen vaatii huolellista pureskelua, joten hampaiden oikeanlainen työskentely kuluttaa heinänsyöjien hampaita juuri halutulla tavalla.

Heinää jatkuvasti tarjolla
Tutkimusten mukaan esimerkiksi kani ruokailee yli 80 kertaa päivässä. Jotta kasvinsyöjän suolisto ja vatsalaukku toimivat normaalisti tulee eläimellä jatkuvasti olla saatavillaan syötävää - ennen kaikkea kuivaheinää.

Yleinen ohje on, että kasvinsyöjille pidetään jatkuvasti tarjolla hyvälaatuista kuivaheinää, mutta täysravinnon antamista säännöstellään. Yleisesti tämä pitääkin paikkansa, sillä valtaosa kasvinsyöjien pellettiruoista valmistetaan ekstruuderimenetelmällä, joka edellyttää pelletteihin korkean tärkkelysmäärän. Korkea tärkkelyspitoisuus altistaa ylipainolle ja ruoansulatusongelmille, joten tällaisten pellettien syömistä onkin syytä rajoittaa.

Sen sijaan, kun lemmikille tarjotaan ainoastaan laadukkaita, nimenomaan heinänsyöjille suunniteltuja täysravintoja, pysyy paino-ja ruoansulatuspuolikin kunnossa. Erittäin suositeltavat täysravinnot kaneille, marsuille, chinchilloille ja deguille löydät Cunipic-sarjasta.

Heinän säilytys
Laadukas heinä myydään tiiviissä pakkauksessa, jossa heinä ei pääse kuivumaan liiaksi, eikä kuitenkaan homehdukaan. Säilytyksessä tuleekin löytääsopiva balanssi ilmavuuden ja tiiviyden välillä, sillä liian avoimesti säilytetty heinä saattaa kuivua pölyiseksi, kovaksi ja mauttomaksi.

Heinä säilyy parhaiten, kun myyntipussi pidetään suljettuna kuivassa paikassa. Heinää varten voi myös hankkia oman kannellisen säilytystynnyrin, varastointilaatikon tai muun vastaavan, josta heinää on helppo annostella tarjolle lemmikille.

 

Heinänsyöjien tarvikkeet

Maukkaat heinät ja heinätelineet

 

Ülesse